Limellä alkoi uusi ajanjakso 1. toukokuuta 2021, kun yrityksen toimitusjohtaja Erik Syrén siirsi viestikapulan aiemmin harjoittelijana, myyntipäällikkönä ja operatiivisena johtajana toimineen Nils Olssonin käteen. Vaikka roolinvaihto oli ennakkoon huolella suunniteltu ja Limelle organisaationa siinä ei ollut mitään poikkeuksellista, on uudelleenjärjestely kenties merkittävämpi asia Nilsille itselleen. ”Minulla on ollut mahdollisuus harjoitella uusia tehtäviä viime vuosien aikana tehdessäni läheistä yhteistyötä Erikin kanssa, ja siitä olen kiitollinen. Mutta on ilman muuta selvää, että toimitusjohtajan roolissa on omat haasteensa, joista olen vielä autuaan tietämätön!”

Nils aloitti matkansa Limellä vuonna 2006. Tarkemmin sanottuna lähes heti, kun vastavalmistunut diplomiekonomi Linköpingistä oli nähnyt ilmoituksen yliopiston kampuksella.

”Otin heihin yhteyttä ja sain mahdollisuuden mennä pikatapaamiseen ja esitellä business casen tälle ohjelmistoyritykselle, joka käytti tuolloin nimeä Lundalogik. Myöhemmin tapasin yrityksen perustajat Lundissa ja sain työtarjouksen ollessani oven suussa lähdössä pois. Se sattui olemaan ensimmäinen työ, jota hain valmistumisen jälkeen, joten minulla oli siis reilusti tuuria matkassa, kun kaikki loksahti paikoilleen välittömästi!”

Nils aloitti yhtenä ensimmäisistä Limen, tuolloin nimellä Lundalogik, harjoittelijoista. Kuusi ihmistä aloitti samaan aikaan, joista neljä on yhä yrityksessä töissä.

”Hieno muisto harjoitteluajoista on yöpymispaikkamme Lundissa. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli tavattoman vaatimattomasti sisustettu, periaatteessa pelkillä patjoilla lattialla, mutta meille oli suorastaan luksusta saada käyttöömme yhteinen asunto!”

Mistä luulet sen johtuneen, että kaikki onnistui niin hyvin Limellä?

”Organisaatiota leimannut kulttuuri ja ilmapiiri oli sellainen, joka sopi hyvin minulle. Limellä oli silloin, ja on edelleen, mainio kilpailumentaliteetti, joka yhdistyy hyvään yhteishenkeen, joka vastasi omaa kokemustani jääkiekon parissa, joka oli ennen suuri osa elämääni. Meistä tuli tiimi, joka halusi paljon, meillä oli draivia ja nälkää pyrkiä yhdessä eteenpäin.”

Tämän päivän standardin mukaan 15 vuotta samassa yrityksessä on ikuisuus. Työpaikan vaihtaminen uran kehittymisen takia on ennemmin normi kuin poikkeus. Mikä on pitänyt sinut näin kauan Limellä?

”Tähän kysymykseen saan vastata säännöllisin väliajoin, ja uskon sen johtuvan siitä, että hieman kaavamaisesti ajatellaan, että yritys pysyy vuodesta toiseen samanlaisena. Lime on nyt täysin eri organisaatio kuin aloittaessani siellä. Minulla on ollut mahdollisuus olla mukana uusille markkinoille pääsyssä, toimia erilaisissa rooleissa ja varsinkin saada tutustua ja työskennellä monen niin uskomattoman pätevän kollegan kanssa.”

Jos jatketaan samasta aiheesta; ura ja kehittymismahdollisuuksia suovat roolit ovat monelle tärkeitä. Sinä jos kuka vaikutat siltä, että olet saanut selville, miten tehdään kovasti töitä ja pidetään motivaatiota yllä. Kertoisitko asiasta?

”Tuo motivaatio onkin mielenkiintoinen juttu. Nimittäin vaikuttaa usein siltä, että odotuksena on, että on oltava motivoitunut päästäkseen sinne, minne haluaa. Mielestäni se on päinvastoin: motivaatio tulee ja menee, mutta töiden paiskiminen juuri niinä hetkinä, kun ei kiinnostaisi, on se mikä vie eteenpäin. Sisukkuudesta ja kärsivällisyydestä puhutaan liian vähän. Ja tietenkin on olemassa myös tiettyjä toimintatapoja, joilla aherrusta voi helpottaa, kuten pienten välitavoitteiden asettaminen.”

Saat usein vastailla kysymyksiin Limen tulevaisuudesta tai mahdollisista haasteista. Mutta jos soveltaisit tätä ajatusta omaan rooliisi, niin minkä luulet olevan vaikeinta toimitusjohtajana olemisessa?

”Tuo oli kiva uusi perspektiivi! Olemme vakaa yritys ja minua ympäröi erittäin pätevät henkilöt, joten onneksi minun ei tarvitse olla asiantuntija kaikessa. Lime on ollut ja tulee aina olemaan ryhmätyötä. Mutta toki tulen katsomaan suurempaa kokonaiskuvaa ja tietenkin perehtymään moniin itselleni uusiin näkökulmiin. Tulee esimerkiksi olemaan jännittävä haaste päästä rakentamaan luottamusta ja viemään yritystämme suuremmille markkinoille.”

Nils asuu perheineen Tukholmassa. Sen lisäksi, että hän on sitoutunut lastensa harrastuksiin, hän myöntää tulleensa padelvillityksen viemäksi.